
| Valokuvanäyttely Kohisevassa |
|
|
Galleria Kohisevan Vintissä on esitteillä vielä elokuun ajan Eeva Sumiloffin valokuvanäyttely ![]() k o l m a s v ä r i syntyi jonkinlaisena tilinpäätöksenä muutoksen vuonna 2010, askeleena uuteen elämään, Pukkilan kodin vaihtuessa uusiin maisemiin. Suomen sinivalkoiset värit saivat seurakseen trikolorin kolmannen värin, hehkuvan punaisen voiman. Aiemmat näyttelyt ja julkaisut ovat perustuneet perinteisempään valokuva-käsitteeseen. Kolmas väri -näyttelyn kuvat ovat lähteneet elämään monien tehokeinojen ja kuvankäsittelyn kautta. Valokuvaa on päästetty irti sen tiukasti rajatusta määritelmästä niin, että osa kuvista näyttäisi olevan lähempänä jopa maalaustaidetta tai grafiikkaa. Osa kuvista taas on sitä hyvin perinteistä, käsittelemätöntä materiaalia. Katsoja ei voi aina olla varma ovatko värit ja hehku kuvassa todellista vai kuvankäsittelyn tulosta. Näin pitää ollakin, sillä katsojan pitäisi päästää irti tekniikan miettimisestä myös valokuvia katsellessaan. Hänen pitäisi keskittyä kuvaan eikä siihen millaisella kameralla, optiikalla tai tekniikalla kuva on tehty. Kuvien seurana olevat runot ovat ajatuksia joita kuva on nostanut pintaan. Ne auttavat katsojaa avaamaan kuvia samalla tavalla kuin kuvaaja ne on kokenut. Tämä on mahdollisuus nähdä maailmaa syvemmin samoin silmin vaikka meistä jokainen reagoikin kaikkeen näkemäänsä aina omalla tavallaan, oman kokemuspiirinsä kautta. Valokuvaaja Eeva Sumiloff "Olen toiminut ammattivalokuvaajana vuodesta 1993 lähtien. Töitä olen tehnyt pääasiassa teollisuudelle koti- ja ulkomailla, kuvannut ihmisiä työpaikoillaan, ollut köytettynä hinaajien mastoihin, kiipeillyt öljyjalostamien kolonneihin ja satamanostureihin sekä roikkunut talvipakkasella helikopterin kuvausikkunasta kuvaamassa öljytankkereiden toimintaa jäisessä meressä. Olen toki kuvannut muotokuviakin 2000 asukkaan kotikunnassani tarpeen mukaan. Välipaloina olen aina silloin tällöin tehnyt joitakin näyttely-, kirja- tai muita irroittelu- projekteja. Kolmas väri on järjestyksessä kahdeksas näyttelyni." |
| Viimeksi päivitetty 09.08.2010 10:57 |