|
Pukkilan kunta sijaitsee Itä-Uudellamaalla Porvoonjokilaaksossa, vain noin 80 kilometriä Helsingistä koilliseen. Keski-Uusimaa on vain puolen tunnin ajomatkan päässä. Kunta on kodikas asuinkunta, jossa saat yksilöllistä palvelua. Pukkilan kunta on perustettu 1867. Väkiluku on 2025 (31.12.2008). Kunta on kasvanut vuoden 1985 jälkeen noin 400 asukkaalla. Pukkilan pinta-ala on 147 km². Kunnassamme on kuusi kylää: Kirkonkylä, Naarkoski, Savijoki, Syvänoja, Kantele ja Torppi.
Pukkilan tavoitteena on itsenäisenä kuntana toimien turvata asukkailleen laadukkaat peruspalvelut. Kuntaan valmistui vuonna 2007 Hyvinvointikeskus Onni, jonne on keskitetty sosiaali- ja terveyspalvelut. Onnissa on myös pieni allasosasto, joka on asukasryhmien käytössä. Päiväkoti Vekara valmistui syksyllä 2008. Kirkonkylän koululla on liikunta- ja kulttuurisali. Kaikki kunnan kolme koulua ovat pieniä kouluja, ja esiopetus on keskitetty Kirkonkylän koululle. Uutuuskirjat saat nopeasti luettavaksi kirjastostamme.
Kulkuyhteydet Pukkilaan ovat hyvät. Pääkaupungin suunnalta tulevien matkaa nopeuttaa Lahden moottoritie.
 |
Etäisyyksiä ja ajoaikoja Pukkilasta |
| Helsinki |
81 km |
60 min |
| Vantaa |
65 km |
50 min |
| Järvenpää |
50 km |
40 min |
| Lahti |
44 km |
40 min |
| Kouvola |
85 km |
65 min |
| Mäntsälä |
22 km |
20 min |
| Porvoo |
34 km |
30 min |
| Orimattila |
21 km |
20 min |
Tilastotietoja:
- Tuloveroprosentti 19,50.
- Kiinteistöveroprosentit: yleinen 1,00, vakituiset asuinrakennukset 0,50 ja vapaa-ajan rakennukset 1,00.
- Väkiluku 2004 (31.12.2009). Kunta on ollut muuttovoittokunta jo vuosien ajan. Tilastokeskus ennustaa Pukkilan väestönkasvuksi 21 % vuoteen 2030 mennessä.
- Pinta-ala: 147 km².
- Väestön ikärakenne on tasapainoinen. Alle 14-vuotiaita on n. 20 % ja yli 65-vuotiaita reilu 18 %. Työttömyysprosentti vaihtelee 5-9 % välillä.
- Rekisteröityjä yrityksiä oli vuoden 2008 lopussa 196 kpl. Merkittävin työllistäjä kunnan jälkeen on kuljetusala. Uusia yrityksiä on syntynyt myös informaatioteknologian ja muotoilun aloille.
- Lisää tilastotietoa Tilastokeskuksen Pukkila-sivulta.
|
|
Viimeksi päivitetty 08.06.2010 10:54 |