| Helena Junttila |
|
|
Helena Junttila on v. 1963 syntynyt lappilainen taiteilija. Hän asuu ja työskentelee Sodankylän kunnassa, pienessä Askan kylässä. Helena Junttila on yksi merkittävimmistä lappilaisista nykytaiteilijoistamme. Kansainvälistä huomiota saanut taidemaalari on tullut tunnetuksi ihmismieltä taidokkaasti kuvaavista tussipiirroksistaan ja maalauksistaan. Suomalaista mielenmaisemaa hän on usein kuvannut omaperäisen kuvastonsa kautta, jossa ihminen esiintyy eläinten, myyttisten hahmojen ja luonnonvoimien kanssa. Junttilan taiteessa ei niinkään ole kysymys luonnonmystiikasta eikä hän pohdi ihmisen luontosuhdetta, vaan käsittelee kuviensa kautta mielen liikkeitä ja syvänteitä. Toistuvasti karhuaihetta käsitellyt taiteilija on maininnut tärkeäksi lähtökohdakseen unen, jossa hän kohtasi karhun. Unien tavoin kuvat ovat kotoisin alitajunnan lähteestä. Karhusta on ajan myötä muodostunut taiteilijan omien voimien kuva. Kasveja Junttila on kuvannut allkuperäisinä elämänmuotoina, "ikuisempina kuin kivi", mielen alkumaisemina. Uusissa teoksissa taiteilija yhdistää nämä kaksi aihepiiriä liikkuen taiteessaan yhä pelkistetympään suuntaan. Helena Junttilan teoksia on esitelty eri puolilla maailmaa, mm. Ranskassa, Tsekissä, Ruotsissa, Norjassa, Islannissa, Saksassa, Espanjassa, Venäjällä, USA:ssa, Australiassa ja Japanissa. Hän on Taidemaalariliiton varsinainen jäsen vuodesta 1996 ja kuuluu Lapin taiteilijaseuraan. ![]() Helena Junttila: Suojaväri 2009 |
| Viimeksi päivitetty 22.04.2010 13:03 |