Skip to content

Pukkila

Etusivu Kunnan palvelut
Kunnan palvelut Tulosta


Kuntastrategian mukaisesti kunta tarjoaa asukkailleen laadukkaita peruspalveluja. Kunta  järjestää omana toimintana päivähoidon, esiopetuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan ja perusopetuksen 1-6 luokkien oppilaille. Kunta tuottaa kirjasto- ja kulttuuripalvelut ja nuoriso- ja liikuntapalvelut. Kunnalla on oma ruoka- ja siivouspalveluyksikkö sekä tekninen toimi. Ikäihmisille palveluja tuotetaan osin myös kunnan omana toimintana.

Kunta tekee alueellista yhteistyötä, ostaa mm. sosiaali- ja terveyspalvelut Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymältä (päivähoitoa lukuun ottamatta). Kunta on yhteistoiminnassa kaikkien naapurikuntien kanssa.

Rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu, palotoimi ja vesihuolto, kansalaisopisto, musiikkiopisto, yläkouluopetus, ammatillinen opetus  –  nämä palvelut kunta ostaa muualta.

Muutos on arkipäivää. Valtionhallinto ohjaa paljon kuntien toimintaa. Kaikkiin muutoksiin kunta ei pysty vaikuttamaan. Vuoden 2009 alussa tapahtui joukko muutoksia: virkaholhoojan palvelut siirtyivät maistraattien hoidettavaksi. Kuluttajaneuvonnasta vastaa myös valtio. Elatusturva-asiat ovat kansaneläkelaitoksen hoidettavina. Pukkila kuuluu nyt Itä-Uudenmaan kihlakuntaan ja lähin toimipiste on Porvoossa. Orimattilassa voi edelleen hoitaa asioita, ei kuitenkaan aseenkantolupia ja ajokorttiasioita.

Orimattilan käräjäoikeus jäi historiaan jo syksyllä 2008. Nyt asiat hoidetaan Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

                                                                                        
                                                                                                           Kuva Pertti Mäkelä

 

Etsi