| Yrittäjäjärjestöt aloittavat vakauttamisneuvonnen |
|
|
TIEDOTE 26.5.2009 Yrittäjäjärjestöt aloittavat vakauttamisneuvonnan Talouden suhdanteet ovat olleet voimakkaassa laskussa. Myönteisistäkin merkeistä huolimatta ennusteet viittaavat siihen, että joissain elinkelpoisissakin yrityksissä tullaan kokemaan vaikeita aikoja lähitulevaisuudessa. Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla toimivat yrittäjäjärjestöt tarjoavat lukuisia toimenpiteitä, jotta alueen yrityksien toimintaa voidaan helpottaa. Helsingin, Vantaan ja Uudenmaan Yrittäjät käynnistävät uuden palvelun, jolla autetaan suhdannetaantuman takia vaikeuksiin joutuneita yrittäjiä ja yrityksiä. Palvelua tuottamaan palkataan kaksi vakauttamisneuvojaa. - Talouden tilanne tullee olemaan vielä pitkään heikko. Siksi on tärkeää, että laman takia vaikeuksiin joutuneet yrittäjät saavat konkreettista apua ongelmiinsa, jotka ovat monille aivan uusia ja hyvin vaikeita, toteaa Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Anssi Kujala. Yrittäjät voivat ottaa yhteyttä vakauttamisneuvojiin puhelimitse tai sähköpostitse. Asioita käsitellään luottamuksellisesti. Yrittäjiä neuvotaan esimerkiksi: - rahoituksen hankkimisessa tai turvaamisessa - veroviranomaisen kanssa toimimisessa oikea-aikaisesti - henkilöstöjärjestelyissä - yrittäjän omassa jaksamisessa. Käytännön neuvonnan lisäksi tavoitteena on saada hajallaan oleva tieto koottua yhteen, jotta voimavarat saadaan parhaiten yrityksien käyttöön. - Jos ongelmat lähtevät kasautumaan, niiden hoitaminen on paljon vaikeampaa. Kannattaa kysyä apua ja neuvoja ajoissa, kannustaa Vantaan Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Häkkinen. Uudenmaan Yrittäjien alueen, pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan, vakauttamisneuvojaksi on jo palkattu nurmijärveläinen kokenut yrittäjä ja konsultti Esa Mäkelä. - Olen hyvin tyytyväinen, että saimme Esan tähän tehtävään. Hänellä on pitkä kokemus yritysten auttamisesta jo viime laman ajoilta. Esa on hyvä ensivaiheen auttaja vaikeuksiin joutuneelle yrittäjälle, kertoo Uudenmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Petri Graeffe. Vakauttamisneuvonnan käynnistämiseen on saatu tukea Uudenmaan TE-keskukselta. Rahoittamiseen osallistuvat myös pääkaupunkiseudun kaupungit. Apua myös puhelinneuvonnasta ja verkosta Suomen Yrittäjät tukee ja auttaa jäseniään niin lama-aikana kuin myös normaalissa taloudellisessa tilanteessa. Maksuton neuvontapalvelu vastaa normaalisti jäsenyrittäjien kysymyksiin. Loppusyksystä lähtien verkkosivuilla on ollut saatavilla tietopaketti, jossa neuvotaan, kuinka omissa tai asiakkaiden taloudellisissa vaikeuksissa on syytä toimia. Yrittäjäjärjestö on avannut yrittäjän tukiverkkopalvelun osoitteessa www.yrittajantukiverkko.fi Tähän verkkopalveluun kuuluu neljä osaa: vertaistuki, talouden vakauttaminen, tietopankki ja keskustelu. Taloudellisten kysymysten ohessa yrittäjille tarjotaan tarvittaessa henkistä apua.
|
| Viimeksi päivitetty 26.05.2009 09:48 |