Hyvinvointikeskus Onnin sisäpihalla on kaunis Japanilainen puutarha, joka on yleisölle avoinna kesäisin virka-aikana. Puutarhan ovat suunnitelleet Arkkitehtitoimisto L&M Sievänen Oy ja maisema-arkkitehti Hiroko Kivirinta. Sen ovat toteuttaneet japanilaiset puutarhurit yhteistyössä Riitta Oikawan kanssa.
Onnin asukkaille on käytössä oma puutarhapiha, jossa on mm. marjapensaita ja hedelmäpuita. Pihan keskellä on istutuslaatikoita, joissa asukkaat voivat viljellä itse omia puutarhapalstojaan.
Onninpuisto on Hyvinvointikeskus Onnin ja Päiväkoti vekaran väliin vuonna 2008 valmistunut kuntoilupuisto. Onninpuiston kiertää pieni pururata, jonka varrella on erilaisia kunto- ja tasapainolaitteita sekä levähdyspaikkoja.
METSÄNREUNAN NIITTYALUEET ONNINPUISTON ALAPUOLELLA
Niittyalue on perinteinen luonnonniitty, joka kasvaa hitaasti. Siementen itäminen ja kukinnan alkaminen voi joissakin niittykasvilajeissa kestää jopa kolme vuotta. Yksivuotiset kukat kukkivat jo ensimmäisenä kesänä, monivuotiset aloittavat kukinnan toisena tai kolmantena kesänä.
Niitty tarvitsee kasvurauhan, jonka vuoksi niittäminen tapahtuu syksyisin elo-syyskuussa kasvuston ränsistyttyä. Ensimmäisinä vuosina kauniiden niittykukkien poimimista olisi vältettävä kasvuun lähdön varmistamiseksi.
Toiselle niittyalueelle on kylvetty ovaalin muotoisia laikkuja, joissa on mm. ahdekaunokkia, kelta-sauramoa, ketoneilikkaa, kissankelloa, nurmikohokkia, peurankelloa, päivänkakkaraa, ruiskaunokkia ja särmäkuismaa.