|
PUKKILAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET
Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaille koulukuljetuksen.
Koulukuljetuksista päätetään perusopetuslain ja sivistyslautakunnan tekemien
periaatepäätösten mukaisesti.
Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat ovat itse velvollisia
järjestämään lastensa kuljetukset parhaalla katsomallaan tavalla. Myös kuljetusoppilaiden
vanhemmat voivat järjestää lastensa koulumatkat paremmin, mikäli katsovat, ettei kunnan
tarjoama perustaso ole heille riittävä ja he vastaavat tällöin syntyvistä kustannuksista.
Huoltajat ovat aina ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti
liikenteessä.
1. KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET
1.1. Koulumatkan pituus
Pukkilan kunta järjestää oppilaalle kuljetuksen, jos oppilaan koulumatka on lyhintä käyttökelpoista
reittiä 1.-2.-luokkalaisilla yli 3 km tai 3.-6.-luokkalaisilla yli 5 km.
Koulumatka mitataan kotitontin portilta koulutontin portille lyhintä käyttökelpoista reittiä.
Tällöin pyörä- ja kävelytiet otetaan huomioon ensisijaisina kulkuväylinä. Lisäksi huomioidaan,
ovatko ne käytettävissä myös talviaikaan. Kunnan velvollisuutena ei ole järjestää
koulukuljetusta koko matkalle. Kilometrirajat ovat pisimpiä mahdollisia omavastuumatkoja,
jotka oppilaan tulee varautua kulkemaan omin neuvoin.
1.2. Koulumatkan vaarallisuus
Jos koulumatka tai osa koulumatkasta määritellään vaaralliseksi, kunta on velvollinen järjestämään
koulukuljetuksen vaaralliseksi katsotulle koulumatkan osuudelle tai korvaamaan
huoltajalle koulumatkakustannuksia oppilaan kuljettamisesta. Koulumatkan turvallisuuden
arviointiperusteina käytetään tiehallinnon koulumatkan turvallisuuden arviointiohjeiden
pohjalta kunnan määrittämiä ohjeita. Arvioinnissa tarkastellaan monipuolisesti koulumatkan
liikenteellisiä olosuhteita, mutta suurimman painoarvon arvioinnissa saavat teiden liikennemäärät
ja nopeusrajoitukset. Esimerkiksi valaistuksen puuttuminen ei yksinään tee
tiestä vaarallista.
1.3. Koulumatkan vaikeus tai rasittavuus
Kunta järjestää oppilaalle kuljetuksen tai korvaa oppilaan huoltajalle koulumatkakustannuksia,
jos koulumatka on oppilaalle liian vaikea tai rasittava. Koulumatka saattaa olla liian
vaikea esimerkiksi oppilaan henkilökohtaiseen kehitystasoon nähden tai liian raskas, jos
oppilaalla on esimerkiksi terveydellisiä esteitä kulkea koulumatka omin neuvoin.
Kuljetuksen järjestäminen koulumatkan vaikeuden tai rasittavuuden perusteella edellyttää
aina asiantuntijan lausuntoa. Lausunnon voi antaa lääkäri, psykologi tai muu asiantuntija
tapauksesta riippuen ja lausunnosta on ilmettävä kuljetustarpeen syiden ja perustelujen
lisäksi se, millä kulkumuodolla asiantuntija suosittelee kuljetuksen tapahtuvan.
Lausunnosta on myös ilmettävä selkeästi, mille ajanjaksolle asiantuntija suosittelee koulukuljetuksen
järjestämistä. Lääkärilausunnon hankkii huoltaja ja koulumatkaa koskevan selvityksen
tekee pyynnöstä viranomais- tai joku muu taho.
Asiantuntijalausunnot on toimitettava joka lukuvuosi hakemuksen mukana uudelleen, elleivät
ne ole luonteeltaan pysyväisluonteisia. Tällöin asia sovitaan erikseen. Hakemus liitteineen
toimitetaan toukokuun loppuun mennessä. Koulumatkan rasittavuuden määrittelee
Pukkilan sivistyslautakunta tapauskohtaisesti.
1.4. Vieraassa koulupiirissä tai kunnassa koulua käyvät oppilaat
Vieraassa kunnassa tai vieraassa koulupiirissä koulua käyvien koulukuljetuksia ei pääsääntöisesti
järjestetä eikä korvata. Vieraskuntalaisia kuljetetaan vain, jos asiasta on tehty
sopimus ao. kotikunnan kanssa.
Mikäli oppilas muusta kuin asuinpaikan vaihtumiseen liittyvästä syystä haluaa vaihtaa koulunkäyntipaikakseen muun kuin oman lähikoulunsa, tulee oppilaalle ensin hakea Pukkilan
koulutoimelta lupaa käydä koulua vieraassa koulupiirissä tai kunnassa, jonka jälkeen päätetään
tarvittaessa oppilaan koulumatkakuljetuksista. Vieraspiiripäätöksessä voidaan oppilaan
koulun käymisen ehdoksi vieraassa koulupiirissä tai kunnassa asettaa, että huoltajan
on itse järjestettävä oppilaan koulumatkat.
2. KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET
Aikataulujen vuoksi oppilas voi joutua odottamaan kuljetusta aamulla ja/tai illalla. Lain
mukaan alakoulun oppilaan koulumatka odotusaikoineen voi kestää enintään 2½ tuntia
päivässä. Lukuvuoden alussa 13 vuotta täyttänyt tai perusopetuslain 17 § 2 momentin tarkoittamassa
erityisopetuksessa olevan oppilaan koulumatka odotusaikoineen voi kestää
kuitenkin enintään 3 tuntia päivässä. Odotusajat pyritään pitämään kohtuullisina. Muiden
kuntien tapaan Pukkilassa pyritään siihen, ettei nuorimpien oppilaiden tarvitsisi odotella
koululla yli 20 minuuttia ilman valvontaa.
Taksikuljetuksia ei järjestetä ovelta-ovelle-kuljetuksina, vaan oppilaat kerääntyvät ns. taksipysäkeille
samalla tavoin kuin linja-autoa käyttävät oppilaat kerääntyvät linja-autopysäkeille.
Oppilaan huoltajalle voidaan maksaa kuljetusavustusta, jos oppilas täyttää koulukuljetusehdot
ja huoltaja kuljettaa oppilasta. Kuljetusavustusten maksuperusteista ja euromääristä
päättää sivistyslautakunta. Avustus maksetaan syyslukukauden ja kevätlukukauden
lopulla. Avustuksen maksamista varten koteihin toimitetaan lomakkeet, joilla maksatusta
varten tarvittavat tiedot pyydetään. Avustusta ei makseta, jos reitillä kulkee kunnan järjestämä
kuljetus, eivätkä esim. terveydelliset syyt vaadi erilliskuljetusta.
3. KOULUKULJETUKSEN PELISÄÄNNÖT
Jotta koulukuljetukset sujuisivat mahdollisimman joustavasti ja turvallisesti, on oppilaiden
ja huoltajien oltava tietoisia seuraavista periaatteista ja noudatettava niitä:
• Koulun järjestyssäännöt ovat voimassa myös koulumatkan aikana.
• Liikenneturvallisuus on kuljetuksen aikana tärkeintä. Taksissa tai linja-autossa ei
saa liikkua paikasta toiseen kuljetuksen aikana ja taksissa on pidettävä turvavyöt
kiinni.
• Linja-auton tai taksin kuljettaja saa puuttua kuljetuksen aikana tapahtuvaan häiriköintiin
tilanteen vaatimalla tavalla.
3.1. Huoltajan osuus
• Ilmoita taksille lapsen sairastumisesta tai muista poissaoloista, ettei auto
aja turhia reittejä.
• Liikennöitsijä osoittaa oppilaalle pysäkin paikan, joka voi olla linja-autopysäkki,
liittymä tai muu liikenteellisesti turvallinen paikka. Jos oppilaan
huoltajalla ja liikennöitsijällä on erimielisyyttä pysäkistä, kunta ja liikennöitsijä
päättävät yhdessä pysäkin paikan tieliikennelain pohjalta.
• Huolehdi siitä, että lapsesi on ajoissa odotuspaikalla. Koulutaksin ei tarvitse
odottaa oppilasta, jos hän myöhästyy taksipysäkiltä tai lähtee hakemaan
unohtunutta tavaraa kodista. Oppilaan on oltava sovittuna aikana sovitulla
taksipysäkillä eikä esimerkiksi jossain sen läheisyydessä.
• Ilmoita taksille/koululle kuljetuksiin liittyvistä vakavista terveydentilaa koskevista
asioista.
• Keskustele lapsen kanssa pysäkillä ja autossa käyttäytymisestä.
• Liikennöitsijä ja oppilaan huoltajat sekä oppilas sopivat keskenään autoille
lapsen aiheuttamista vahingoista. Kunta ei korvaa oppilaiden autoille aiheuttamia
vahinkoja.
• Tarkista, että lapsen ulkoiluvaatteissa on heijastimet tai että lapsesi käyttää
heijastinliiviä.
• Koulutaksin kyytiin saa ottaa vain sellaisia urheiluvälineitä tai muita ylimääräisiä
tavaroita, joita tarvitaan lukujärjestyksen mukaisesti esimerkiksi liikuntatunneilla
tai joiden tuomisesta on muuten erikseen sovittu koulun
kanssa.
3.2. Kuljetusoppilaan osuus
• Ole sovitussa noutopaikassa riittävän aikaisin (vähintään 5 min. ennen sovittua
taksin tuloaikaa).
• Odota kyytiä pysäkillä tai sovitussa paikassa, ei ajoradalla.
• Taksi ei ole myöhässä, jos se saapuu pysäkille 10 minuutin kuluessa sovitusta
ajasta.
• Taksissa pidät turvavyön kiinni.
• Taksissa tai linja-autossa ei saa liikkua paikasta toiseen kuljetuksen aikana.
• Käyttäydy autossa hyviä tapoja noudattaen ja rauhallisesti.
• Taksin tai linja-auton kuljettaja saa puuttua kuljetuksen aikana tapahtuvaan
häiriköintiin tilanteen vaatimalla tavalla.
• Autossa ei syödä, juoda tai piirretä eikä tehdä läksyjä.
• Tervehdi kuljettajaa.
• Älä ryntää autoon muita matkustajia tönien.
• Ota reppu pois selästä.
• Auton istumapaikkoja ei ole varattu repuille.
• Tarkista, ettet unohtanut mitään autoon.
• Odota, että auto on lähtenyt pysäkiltä ja että näet joka suuntaan, ennen
kuin lähdet ylittämään ajorataa.
• Hämärän ja pimeän aikana käytä aina heijastinta tai heijastinliiviä.
3.3. Koulukuljettajan osuus
• Aja odotusalueelle rauhallisesti.
• Ota lapset kyytiin ja jätä kyydistä sovitussa paikassa.
• Et saa ohittaa taksipysäkkiä ennen sovittua aikaa, elleivät kaikki pysäkiltä
kyytiin nousevat oppilaat ole mukana.
• Tarkista, että lapset ovat kyydissä ja turvavöissä (takseissa) ennen kuin
lähdet liikkeelle.
• Huolehdi, että autoon siirtyminen ja poistumien tapahtuvat rauhallisesti ja
kiireettä.
• Pyri olemaan täsmällinen aikataulussa ja huomioi kelivara.
• Muista liikennesäännöt ja liikennekäyttäytyminen, koululaiskuljetuksissa
ajoneuvokohtainen nopeusrajoitus on 80 km/h.
• Muista, että olet oheiskasvattaja, käyttäytymisesi on esimerkillistä ja pidät
yllä järjestystä. Kielenkäyttösi on oltava ystävällistä ja asiallista.
• Muista, että erityisoppilaat tarvitsevat usein erityishuomiota.
• Jos kuljetuksessa esiintyy ongelmia, ota yhteyttä ensin koulun opettajiin tai
sivistystoimistoon, tarpeen vaatiessa myös lapsen vanhempiin.
3.4. Ohjeiden vastainen käytös taksissa
1. Taksin kuljettaja valvoo oppilaiden käytöstä ja ohjaa oppilaita oikeaan ja
turvalliseen autossa käyttäytymiseen, etenkin turvavyön käyttöön.
2. Mikäli oppilas toistuvista kehotuksista huolimatta ei noudata ohjeita, taksin
kuljettaja tiedottaa siitä koululle.
3. Koulun rehtori ottaa yhteyttä oppilaan kotiin ja
o kertoo tilanteen,
o viestittää, ettei oppilaan omavaltainen ja ohjeista piittaamaton menettely
voi jatkua, sekä
o kertoo taksin voivan kieltäytyä vastaanottamasta omaa ja muiden liikenneturvallisuutta
vaarantavaa oppilasta koulukyytiin
4. Mikäli tilanne ei muutu toivottuun suuntaan taksi ilmoittaa uudelleen asiasta
rehtorille, joka ilmoittaa siitä edelleen sivistystoimistoon.
5. Sivistystoimisto siirtää koulukuljetuksen järjestämisen huoltajalle
o Siinä menettely perustuu perusopetuslain 29 ja 32 §:iin.
o Muuttuneesta järjestelystä ja sen ajankohdasta tiedotetaan sekä
koululle että taksiyrittäjälle.
4. POIKKEUSTILANTEET
4.1. Onnettomuudet
Kunta vastaa oppilaille koulussa tai koulumatkalla tapahtuvista tapaturmista. Vastuu koskee
varsinaista kouluaikaa ja koulumatkaa sekä koulun järjestämiä opinto- ym. retkiä.
Kunta korvaa tapaturman aiheuttamat hoitokulut. Liikennevahingoissa, joissa toisena osapuolena
on moottoriajoneuvo, hoitokulut tulee ohjata ensisijaisesti lakisääteisen liikennevakuutuksen
korvattaviksi. Esinevahinkoja ei pääsääntöisesti korvata.
Mikäli sattuu vakava liikenneonnettomuus, jossa tapahtuu henkilövahinkoja, vastaa poliisi
tilanteen hallinnasta ja tiedottamisesta. Jos sattuu vakavuusasteeltaan lievempi onnettomuus,
on koulu velvollinen tiedottamaan oppilaiden huoltajille tapahtuneesta.
4.2. Taksi ei saavukaan pysäkille
Ajokelin ollessa erityisen huono tai muista erityisistä syistä voi joskus käydä niin, että taksi
ei pääse kulkemaan aikataulun mukaisesti. Liikennöitsijä on tällöin velvollinen järjestämään
korvaavan kuljetuksen. Oppilaan ei pidä kuitenkaan odottaa kuljetusta pysäkillä loputtomiin,
vaan on parasta, että hän menee takaisin kotiinsa.
4.3. Sattuu vahinko- tai ilkivaltatapaus
Liikennöitsijä ja oppilaan huoltaja sopivat vahinkojen korvaamisesta keskenään. Kunta ei
korvaa oppilaiden autoille aiheuttamia vahinkoja.
4.4. Kuljetuksen laatuun liittyvät kysymykset
Mahdollinen laatuvirheitä koskeva palaute osoitetaan rehtorille tai suoraan liikennöitsijälle.
Kaikki rehtorille tulleet valitukset kirjataan ylös ja selvitetään liikennöitsijän kanssa. Mikäli
tapahtuu vakavia rikkomuksia, kuten liikennelainsäädännön rikkomista, tulee asianosaisten
ottaa suoraan yhteyttä poliisiin.
4.5. Taksipysäkin paikasta ei päästä taksiliikennöitsijän kanssa yhteisymmärrykseen?
Pääsääntöisesti taksiliikennöitsijä osoittaa oppilaalle taksipysäkin paikan, joka voi olla linjaautopysäkki,
liittymä tai muu liikenteellisesti turvallinen paikka. Jos oppilaan huoltajalla ja
taksiliikennöitsijällä on erimielisyyttä taksipysäkin paikasta, kunta päättää lopullisen paikan.
5. LIIKENNETURVALLISUUS
Pukkilan kunta ja etenkin Pukkilan koulut tekevät omalta osaltaan jatkuvaa työtä koulumatkojen
turvallisuuden puolesta. Kouluissa käydään syksyllä läpi liikennesääntöjä ja turvalliseen
liikkumiseen liittyviä asioita. Huoltajien toivotaan huolehtivan siitä, että koulunsa
aloittaville ja vanhemmillekin oppilaille opetetaan ja kerrataan vuosittain hyvä koulumatkareitti
ja liikenteessä kulkeminen. Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaita ei ole hyvä päästää
kouluun polkupyörällä. Pyöräilykypärän käyttöä suositellaan aina pyöräillessä. Myös
heijastimien käyttö on ehdottoman tärkeää pimeään vuodenaikaan.
Lisätietoja:
Rehtori Ari Kuusinen, puh. 040 745 7942
Yhteystietoja:
Taksi Tuula Järvinen, puh. 0400 493 316
Perusopetuslaki (628/1998) 32 §
Jos perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä
pidempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan
oppilaan matka kotoa esiopetukseen tai lasten päivähoidosta annetussa laissa tarkoitetusta
päivähoidosta esiopetukseen on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on vastaavasti oikeus
maksuttomaan kuljetukseen kotoa suoraan esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen
ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon. Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla
oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin kun edellä tarkoitettu
matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi,
rasittavaksi tai vaaralliseksi. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista
varten myönnettävä riittävä avustus.
Edellä 1 momentin mukaisesti järjestettävä oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen
saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas lukuvuoden alkaessa on täyttänyt 13
vuotta tai jos oppilas saa POL 17 §:n 2 momentissa tarkoitettua erityisopetusta, saa koulumatka
kestää enintään 3 tuntia. Jos oppilas otetaan muuhun kuin POL 6 §:n 2 momentissa
tarkoitettuun kouluun tai opetuksen järjestämispaikkaan, oppilaaksi ottamisen edellytykseksi
voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta
aiheutuvista kustannuksista. Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus
ohjattuun toimintaan.
|