|
Hiljennä ja hiljenny Mikä on olemassa? Vain sekö, joka näkyy? Vain sekö, joka nousee muiden yläpuolelle? Vain värit ja
muodotko paljastavat sen, mistä maailma koostuu? Vain korvako kuulee kaiken maailman viestejä? Kukapa ei haluaisi olla ihailtu, palvottu, nähty, kuultu! Niin on ollut, on ja on oleva. Jokaisen puolustaa asemaansa ja oikeuttaan tulla vähintään huomatuksi. Raamatussa on kertomus kahdesta näkyviin pyrkivästä veljeksestä, Kainista ja Aabelista. Veljeksistä Kain jäi näkymättömiin. Hänen uhrinsa savu ei noussut näkyviin. Aabelin savu sen sijaan näkyi taivaaseen asti. Kain ei kestänyt näkymättömyyttään, ja jälki oli rumaa. Kain surmasi veljensä. Toisen savu nousee korkeuksiin, toisen ei. Toinen palkitaan, toinen ei. Sillä perusteellako jako on tehtävä – taidon, voiman, osaamisen, lihasten, älyn, potenssin, kauneuden? Niin tehdään. Ja jälki on yhä rumaa. Näkymättömän halu näkyväksi on loputon. Halu olla näkyvä juoksuttaa kaupasta toiseen, työstä uuteen työhön, maasta kolmanteen, sylistä syliin. Vauhti on sata lasissa – kaikessa! Jo ennen Kainin ja Aabelin aikoja oli tiedossa hiljentämisen aate. Luomisen seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi. Jumalan illatkin olivat rauhallista käyskentelyä puutarhassa. Ihminen on tekevä ja oleva. Ihminen katsoo, mutta hänen on myös nähtävä katsomansa. Ihminen kuulee, mutta hänen on myös kuultava enemmän kuin vain sanoja. Tekemisen vilskeessä ihminen hakee myös ymmärtämistä. Ilman ymmärtämistä elämä tuhoutuu jumalattomaan vauhtisokeuteen. Se, joka malttaa hiljentää, näkee enemmän, kuin se, joka on aina sata lasissa. Se, joka on välillä hiljaa, näkee katsomansa ja tuntee koskettamansa. Hiljentyvä on osa jostakin itseään suuremmasta. Kaikkea ei tavoita vauhdilla. Välillä on syytä hiljentyä odottamaan. Hiljentymisen sanoja ovat armo, anteeksiantamus, rakkaus. Ne ovat sanoja Jumalan sydämeltä, ja ne lahjoittavat kuulijalle elämän. Jokaisen oikeus on edes kerran viikossa tulla nähdyksi, kuulluksi, armahdetuksi – ilman omaa ponnistelua. Edes kerran viikossa kiusatun kehon on saatava levätä ja mielen on voitava avautua armon ja rakkauden puhutteluun. Elämä on rukousta ja työtä – molempia. Hannu Tiainen, rovasti
|
