Lukupiiri kirjastolla

Päiväys ja aika
11.1.2019
19:00 - 21:00

Tapahtumapaikka
Pukkilan kirjasto

Pukkilan lukupiiri aloittaa vuoden 2019 kokoontumalla poikkeuksellisesti kuukauden TOISENA perjantaina 11.1. klo 19 kirjastoon keskustelemaan historioitsija Teemu Keskisarjan tänä syksynä julkaisemasta, Siltalan kustantamasta kirjasta Saapasnahka-torni – Aleksis Kiven elämänkertomus. Teos on valittu Vuoden tiedekirja 2018 -palkinnon finaaliin, ja sen esittelee Anmari Ahveninen.

Ruotsin suomenkielisen Sisuradion haastattelussa tohtori Teemu Keskisarja luonnehtii Aleksis Kiveä ja J. V. Snellmania suomalaisten ihmisarvon takaajiksi ja suuremmiksi suomalaisiksi kuin esim. Mannerheim.

Ennakkoluulottomasta ja epäsovinnaisesta tyylistään tunnettu historioitsija kyseenalaistaa ja jopa torjuu useita Aleksis Kiveen liittyviä sitkeästi eläneitä käsityksiä, kuten mielikuvan pohjattomasta köyhyydestä ja tukea ja tunnustusta vaille jäämisestä. Leppymättömiä vaikutusvaltaisia vastustajia hänellä oli oikeastaan vain kaksi: suomalais-ugrilaisen kielitieteen professori August Ahlqvist ja valtiopäivämies Agathon Meurman, joista jälkimmäinen väitti Kiven käyttävän kirjapainoa ”poeettisena peräsuolenaan”. Kiven varauksettomiin puolustajiin sitä vastoin kuuluivat mm. J. V. Snellman, Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, Fredrik Cygnaeus, Elias Lönnrot, Zachris Topelius ja Julius Krohn.

Ystävät – joita Aleksis Kiveltä ei puuttunut – ovat Keskisarjan mukaan luonnehtineet tätä ”suurmies- ja -naisgalleriamme kirkkainta tähteä” sellaisilla laatusanoilla kuin iloinen, surullinen, lapsellinen, nerokas, kiltti, väkivaltainen.

Jos haluat tietää jotakin todella uutta Suomen tutkituimmasta henkilöstä, suuntaa kulkusi Pukkilan kirjastoon tulevan tammikuun 11. päivän iltana klo 19!

Julkaistu 18.12.2018