Perusopetus
Pukkilan kunnan kaikki alakouluikäiset lapset opiskelevat Pukkilan Kirkonkylän koulussa. Koululla järjestetään kunnan esiopetus sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta. Pukkilan ja Askolan yhteinen yläkoulu on Askolan koulu. Lukiota pukkilalaiset käyvät tavallisesti Askolassa, Mäntsälässä, Orimattilassa tai Porvoossa. Lähimmät ammattioppilaitokset sijaitsevat Askolassa, Mäntsälässä, Orimattilassa, Porvoossa ja Lahdessa.
Koulun yhteydessä on suurikokoinen juhla- ja liikuntasali, joka on opetustoiminnan lisäksi kuntalaisten iltakäytössä. Koululla sijaitsee kunnan keskuskeittiö. Kouluympäristön ulkoliikuntamahdollisuudet ovat monipuoliset lähiliikuntapaikan ansiosta ja uimaan pääsemme kivenheiton päässä koulusta olevaan Hyvinvointikeskus Onnin uima-altaaseen.
Kirkonkylän koulussa pidämme tärkeänä turvallisen ja rohkaisevan ilmapiirin luomista kaikessa toiminnassamme. Oppilaita tuetaan heidän kasvussaan itsestään, muista ihmisistä, ympäröivästä yhteiskunnasta ja luonnosta välittäviksi vastuuntuntoisiksi kansalaisiksi. Koulumme aikuisten kesken vallitsee hyvä yhteishenki sekä tahtotila oppilaiden ja kouluyhteisön parhaaksi tehtävästä työstä. Pidämme arvossa huoltajien ja vanhempainyhdistyksen kanssa tehtävää yhteistyötä.
Opetushenkilöstö
Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@pukkila.fi
Esiopetus | Ulla Hänninen |
1M | Merja Marin |
2T | Taina Väistö |
3K | Kaisa Ryynälä (Piia Pippuri) |
4L | Liisa Miettinen |
5K | Kristiina Majuri |
6H | Hannu Ulvinen |
erityisopettaja | Merja Jyrkilä |
erityisluokanopettaja | Anni Kivinen |
erityisluokanopettaja | Nina Kaipiainen |
Ohjaajat
Marja Mensonen |
Pasi Niemi |
Essi Mäkelä |
Tiina Pietilä |
Sirpa Harju |
Aki Ahlfors |
Seija Raappana-Himanen |