Ajankohtaista
07.10.2024
Joukkoliikennekysely 7.-27.10.2024
Joukkoliikenteen rahoitus koostuu valtion ja kuntien rahoituksesta. Toimivaltaiset viranomaiset ja kunnat tekevät yhteistyötä palveluiden järjestämiseksi ja kilpailuttamiseksi niin, että ne olisivat mahdollisimman taloudellisia ja ne palvelisivat ensisijaisesti koululaisten, oppilaiden ja työssäkäyvien tarpeita. Myös kuntalaisten muihin liikkumistarpeisiin pyritään vastaamaan mahdollisimman hyvin. Markkinaehtoisia vuoroja toimii lähinnä isommissa keskuksissa.
Pukkilan kunta rahoittaa tällä hetkellä kunnan oppilaiden ja opiskelijoiden koulumatkaliikennettä ensisijaisiin kouluihin, kuntalaisliikennettä (Askola, Porvoo, Mäntsälä) sekä asiointi- ja palvelukuljetusta kunnan sisällä sekä Mäntsälän suuntaan. Palvelut kilpailutetaan säännöllisesti ja vuorojen aikataulut suunnitellaan yhteistyössä alueen kuntien, oppilaitosten ja Elyn kanssa. Asiointi- ja palveluliikenteen osalta kuullaan kunnan senioriväestön tarpeita.
Joukkoliikenteen toteuttaminen vaatii yhteistyötä, suunnittelua ja rahaa. Siitä annetaan kunnalle melko usein palautetta. Tämän kyselyn on määrä selvittää mahdollisimman kattavasti kaikkien kuntalaisten toiveita ja tarpeita joukkoliikenteen osalta. Tätä tietoa hyödynnetään, kun seuraavan kerran palveluista päätetään tai niitä kilpailutetaan. Tämän lomakkeen loppuosassa voit jättää myös ideoita ja terveisiä kunnan joukkoliikenteeseen liittyen. Kysely täytyy täyttää kerralla.
Lisätietoja: sanna.saarenkoski@pukkila.fi
Kysely avoinna 7.-27.10.2024.
Linkki kyselyyn:
https://link.webropolsurveys.com/S/FB57E1B60A7D2283